ASSISTOR-UUTTERAN OMISTUS MUUTTUU

Assistor-Uutteran omistus muuttuu – yhtiön omistus siirtyy yrityskaupan myötä toimivalle johdolle ja jo aiemmin yhtiön osaomistajana toimineelle Uuttera Oy:lle.

Veho Oy Ab, Assistor-Uutteran johto ja Uuttera Oy ovat toteuttaneet yritysjärjestelyn, jonka myötä Assistor-Uutteran omistus siirtyy 1.12.2023 alkaen yrityksen toimivalle johdolle ja jo aiemmin yhtiön osaomistajana toimineelle Uuttera Oy:lle.

Toteutetun yritysjärjestelyn myötä Assistor-Uutteran omistus siirtyy toimivalle johdolle ja samalla Uuttera Oy:n omistusosuus yrityksessä kasvaa. Yhtiön johto säilyy ennallaan.

Yritysjärjestelyn myötä Assistor-Uuttera jatkaa alan suunnannäyttäjänä ja johtavana palveluntarjoajana, kehittäen toimintaansa edelleen ajoneuvologistiikan lähtökohdista ja asiakkaittensa tarpeiden pohjalta.

”Toteutettu yritysjärjestely on luonteva askel Vehon strategiassa, jonka mukaisesti Veho keskittyy yhä tiiviimmin omaan ydinliiketoimintaansa Mercedes Benz ja Daimler Truck -maahantuonti- ja jälleenmyyntiliiketoiminnoissa Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa.  Ajoneuvologistiikkapalvelut ovat kriittisiä menestystekijöitä Vehon liiketoimintojen onnistumisen kannalta. Odotan luottavaisena uutta vaihetta Vehon ja Assistor-Uutteran monikymmenvuotisen tytäryhtiösuhteen muuttuessa vahvaksi kumppanuudeksi, jota molemmat yhtiöt ovat sitoutuneet edelleen kehittämään”, toteaa Veho-konsernin toimitusjohtaja Juha Ruotsalainen.

”Assistor-Uutteran johdon puolesta voin todeta olevamme äärimmäisen innostuneita mahdollisuudesta luotsata yhtiötä uudella omistusrakenteella eteenpäin. Kehitämme yhtiötä edelleen asiakkaittemme eduksi ajoneuvologistiikan, informaatiopalveluiden ja ajoneuvovarusteluiden lähtökohdista yhdessä Uutteran kanssa, joka on alan arvostettuna ja vahvasti vastuullisiin arvoihinsa nojaavana toimijana sitoutunut ajoneuvologistiikka-alaan ja sen kehittämiseen jo vuodesta 1945”, toteaa Assistor-Uutteran toimitusjohtaja Perttu Piri.

Assistor Oy jatkaa Suomen autoalan varaosalogistiikkaliiketoiminnan johtavana toimijana ja osana Veho-konsernia.

Lisätietoja:

Perttu Piri

toimitusjohtaja

Assistor-Uuttera Oy ja Assistor Oy

sähköposti: perttu.piri@assistor-uuttera.fi, perttu.piri@assistor.fi

puhelin 040 531 3032

Anssi Räsänen

talousjohtaja

Veho Oy Ab

sähköposti: anssi.rasanen@veho.fi

puhelin 050 306 4123