Varustelu ja luovutushuolto maahantulon yhteydessä ovat automyyjän ja asiakkaan etu

Tiettyjen palveluiden ulkoistaminen osaavalle kumppanille helpottaa huomattavasti automyyjän arkea. Kun ajoneuvon maahantuloon ja varusteluun liittyvät toimenpiteet on tehty mahdollisimman sujuviksi ja vaivattomiksi, on hyötyjänä ennen kaikkea loppuasiakas. Tämän ovat todenneet työssään myös Jyväskylän Käyttöauton hyötyautomyyjä Lauri Muhonen ja henkilö- ja pakettiautojen yritysmyyjä Harri Liimatainen.

Jyväskylän Käyttöauton jälleenmyymiin autoihin tehdään vakiopalveluna tankkaus jo maahantulon yhteydessä Assistorilla, jolloin polttoaineen merkkivalo ei varmasti pala autoa asiakkaalle luovutettaessa.

– Myös automyyjän työ helpottuu ja aikaa säästyy puhtaaseen myyntityöhön, kun muun työn ohessa ei tarvitse käydä tankkaamassa luovutettavia autoja, Muhonen toteaa.

Hyötyajoneuvojen osalta Jyväskylän Käyttöautolla on käytössään Assistorin automaattinen vanerointipalvelu, josta molemmilla myyjillä on vain hyvää sanottavaa. Ja mikä tärkeintä, on työn laatu todettu ensiluokkaiseksi, mihin yhtyy myös Muhosen huoneessa juuri haastatteluhetkellä poikennut asiakas. Vanerointien hoitaminen maahantulon yhdessä säästää aikaa, kun myyjän ei tarvitse organisoida sitä erillisen toimijan kanssa. Auto saapuu myyjän tontille nopeasti ja viiveettä – ja loppuasiakas kiittää.

Myös luovutushuolto voidaan hoitaa jo maahantulotarkastuksen yhteydessä

Ajoneuvojen luovutushuollot voidaan tehdä Assistorilla jo maahantulotarkastuksen yhteydessä, mikä auttaa nopeuttamaan läpimenoaikoja. Jälleenmyyjän saadessa auton luovutushuollettuna, on auto nopeammin valmiina myös loppuasiakkaalla. Kun kaikki luovutushuoltoon liittyvät toimenpiteet on tehty valmiiksi, voivat mekaanikot keskittyä korjaamon muuhun toimintaan.

– Automaattisesti tehtävät luovutushuollot hyötyajoneuvoihin ovat olleet meille todellinen helpotus! Jos omalla huollolla on kädet täynnä töitä, luovutushuoltojen tekeminen voi viivästyä ja auton luovutus herkästi venyä. Kun auto saapuu meille automaattisesti vaneroituna, luovutushuolto tehtynä, matot ohjaamossa sekä pysäköintikiekko ja lumiharja kyydissä, voidaan auto luovuttaa asiakkaalle jopa vielä saman päivän aikana sen saavuttua Jyväskylään, Käyttöauton Muhonen ja Liimatainen kiittelevät.

Assistore myyntityön tukena

Extranet Assistore on tullut Muhoselle ja Liimataiselle tutuksi työkaluksi heidän päivittäisessä työssään. Palvelun verkkokauppaosiossa autoon sopiva varustevalikoima on selkeästi näkyvillä ja tuotteet löytyvät helposti. Molemmat kehuvat myös Assistorin asiakaspalvelua ja yhteyshenkilöitä, joilta apu on aina helposti ja nopeasti saatavilla.

– Ja tarvittaessa ajoneuvon vaativatkin varustelut suunnitellaan ja räätälöidään Assistorin ammattilaisten avulla juuri kulloiseenkin tarpeeseen sopivaksi, Liimatainen lisää.


Kiinnostuitko?

Voisivatko meillä tehtävät varustelupalvelut helpottaa sinun arkeasi? 
Onko korjaamosi täyteen bookattu – voisimmeko hoitaa luovutushuollot puolestanne?

 Lue lisää varustelupalveluistamme lataamalla esite Assix-varusteluista!